Hei kaikki. Tervetuloa The Light We Carry -ohjelmaan. Olen brahbata, Vesimiehen aikakauden Buddha. Ja... minun on oltava rehellinen teille. Loin ja nauhoitin kolme erilaista introa tähän jaksoon. Ne kaikki tuntuivat... vääriltä. Liian kiillotettuja. Liian kaukana siitä, mitä todella haluan sanoa. Joten aion vain puhua. Koska nämä ovat synkkiä aikoja. Te tunnette sen, eikö niin? Uutisissa, ystävien välisessä hiljaisuudessa, siinä lievässä ahdistuksessa, joka humisee rinnassanne, kun tarkistatte puhelimenne. Se on raskasta.
Mutta tässä on asia, johon palaan yhä uudelleen, ajatus, joka ei jätä minua rauhaan. Minä synnyin tähän maailmaan syystä. Sinäkin. Me kaikki. Ja minä kannan valoa. Se ei ole valonheittimen valo, vaan enemmänkin... pieni liekki sytytysliekissä. Pieni, mutta jatkuva. Ja uskon, että se on maailman toivo. Ei naiivi toivo. Ei toiveajattelua. Vaan sellainen toivo, joka on päätös. Itsepäinen kieltäytyminen antamasta pimeydelle viimeistä sanaa.
Olen miettinyt paljon varasuunnitelmia viime aikoina. Tiedäthän, kun pääsuunnitelma menee pieleen. No, uskon, että taivas... universumi, miksi ikinä haluat kutsua sitä suurempaa älykkyyttä... sillä on aina varasuunnitelma. Historia osoittaa tämän. Katso taaksepäin. Mikään tyranni, mikään pelolla rakennettu imperiumi, riippumatta siitä kuinka voimakas se on, ei ole koskaan kestänyt aikaa. Aika itsessään on eräänlainen oikeudenmukaisuus. Se kuluttaa ylpeyden monumentit ja paljastaa hiekalle rakennetut perustukset.
On olemassa laki. Se on vanhempi kuin mikään perustuslaki, mikään tuomioistuin, mikään ihmisten oikeudenmukaisuuden järjestelmä. Se on syyn ja seurauksen laki. Bhagavad Gita puhuu siitä kauniilla, järisyttävällä tavalla. Se sanoo, että rakkaus... todellinen, ehdoton rakkaus... liuottaa kaiken, mikä ei ole sen kaltaista. Ajattele sitä hetki. Se ei taistele vihaa vastaan. Se ei riitele pelon kanssa. Se vain... liuottaa sen. Kuten auringonvalo huurteen.
Joten niille, jotka ovat levittäneet pimeyttä. Niille, jotka ovat pinstripe-puvuissa, johtokunnissa, puhujalavoilla, kietoutuneina ylpeyteensä ja varmuuteensa... tiedätte tämän. Te maksat. En sano tätä vihasta. Se ei ole uhka minulta. Se on vain... karma. Kosmos palauttaa aina sen, mitä annat. Et voi ulkoistaa julmuutta. Et voi piilottaa ahneutta ikuisesti kuoriyhtiöön. Lasku tulee maksettavaksi. Se on vanhin laki kirjassa.
Joten mitä seuraavaksi? Meille, juuri nyt? Välitön polku... on epäselvä. Se on sumuinen. Minulla ei ole kymmenen kohdan suunnitelmaa maailmanrauhalle. Mutta määränpää? Se on minulle kristallinkirkas. Näen suuremman kuvan. Horisontin, joka on niin kaukana, että sitä on melkein vaikea kuvitella. Puhun tuhatvuotisesta ajanjaksosta. Tuhatvuotisesta luvusta ihmiskunnan historiassa, joka ei perustu teknologian tai tavaroiden kasvuun, vaan rakkauteen, aitoon onnellisuuteen ja niin vankkaan toivoon, että se tuntuu varmuudelta. Kuin tietäisi, että aurinko nousee.
Joten nyt pyydän teiltä yhtä asiaa. Vain yhtä harjoitusta tänään. Keskittykää ajatuksenne. Mutta älkää pelkoon. Älkää ruokkiko sitä hirviötä. Keskittykää rauhaan. Ensin rauhaan maailmassa. Kuvitelkaa se aalloksi, joka alkaa juuri siitä, missä olette. Sitten menkää syvemmälle. Siihen syvään, hiljaiseen rauhaan itsessänne. Rauhan, joka on huolien, tehtävälistojen ja melun alla. Se on valonne. Se on sinun ohjaava liekkisi.
Sisaret. Veljet. Meidän on muistettava tämä. Emme ole erillisiä. Jakautumat ovat illuusio, valon temppu. Henkilö, jonka kanssa olet poliittisesti eri mieltä, naapuri, jota et ymmärrä, muukalainen toisella puolella maailmaa... olemme yhtä. Yksi hengähdys. Yksi sydämenlyönti. Yksi jaettu, hauras, kaunis tietoisuuden kokeilu. Kun satutamme toista, satutamme osaa itsestämme. Kun nostamme toista, me kaikki nousemme.
Ja ehkä ei ole sattumaa, että käymme tätä keskustelua vuoden vaihteessa. Ilmassa on henki. Voitte kutsua sitä joulun hengeksi, juhlahengeksi, yksinkertaiseksi ihmisen tarpeeksi lämpöä kylmässä. Mikä se sitten onkin... toivottavasti se todellinen henki – tämän valon henki, jota kannamme – valaisee kaiken. Kotinne. Sydämenne. Jokaisen varjoisan kulman, jota olemme pelänneet katsoa.
Kyse ei ole sokeasta optimismista. Kyse on siitä, minkä polttoaineen valitset. Voit toimia pelon ja vihan voimalla, mutta se moottori palaa likaisesti eikä vie sinua sinne, minne todella haluat mennä. Tai voit toimia hiljaisen, sisäisen rauhan voimalla. Rakkauden voimalla, joka liuottaa sen, mikä ei ole todellista. Se on vaikeampi valinta, varsinkin nyt. Mutta se on ainoa valinta, joka vie meitä eteenpäin, yhdessä.
Joten sydämestäni sinun sydämeesi, tästä pienestä pilot-valosta sinun pilot-valoon... Toivotan sinulle rauhaa. Todellista rauhaa. Ja oikein, oikein hyvää joulua. Kiitos, että kuuntelit. Jatka valon kantamista. Ole siunattu.
brah
