Kuolema.

Lukekaamme seuraavat sanat *rauhallisesti*, *tunnistaen-hengittäen* ja meditatiivisesti-aistien, tuntemuksen merkityksessä, kaikki ne.

Yksi kalleimmista lahjoista, joita Isä on meille varannut, on meidän valituksemme ja valittamisemme kuolemasta.

Ihmiset kokevat elämän totuuden useimmiten läheisen ihmisen poismenon yhteydessä. Toisin kuin kaikissa älyllisissä ponnisteluissamme yrittääksemme ymmärtää olemisen ihmeellisyyttä, *tunnemme* olemuksemme eniten eksistentiaalisen hädän hetkinä.

Kaikella tällä on merkityksensä.

Koko elämän katoavaisuudesta tietäminen älyllä on yksi asia; eron kokeminen rakkaasta olennosta on toinen asia. Jokaisessa epäilyssä, jokaisessa kärsimyksessä, jokaisessa kysymyksessä kaiken tapahtuvan merkityksestä on kallisarvoinen toivon mahdollisuus. Ja toivo on ihmisen käyttövoima.

Tuskan, surun ja kärsimyksen kieltäminen rakkaan olennon menettämisen edessä ei ole järkevää. Ei myöskään itsensä hylkääminen.

Rukoilen, että olomme todella arvokkaina hetkinä meillä kaikilla olisi voimaa ja vahvuutta kokea kärsimys yhtä ohimenevänä kuin ilo.